Sanon heti kättelyssä, että lottovoitto EI siis ole osunut kohdalleni ja vaikea sen tavallaan osua onkaan, koska en lottoa. Sen sijaan se, että on syntynyt Suomeen, se taitaa ihan oikeasti olla se lottovoitto.
Kuten varmasti olette huomannut, en ole kirjoittanut tänne blogiini mitään sitten maaliskuun alun. Ensi alkuun se johtui koronan aiheuttamasta järkytyksestä, sitten seuraavaksi en oikein kokenut itselleni omaksi kirjoitella sisustuksesta ja lifestylestä, kun oikeasti kukaan ei tiennyt, mitä on edessä.
Tämä edellä mainittu kohta on varmasti sellainen, joka on mietityttänyt muitakin bloggaajia ja lopulta olen huomannut, että he kaikki, jotka jatkoivat kirjoittamista taisivat lopulta tehdä oikean ratkaisun; maaliskuun synkimpinä hetkinä oli kuitenkin aika ihanaa seurata vaikka jonkun muotiblogin elämää kaiken ahdistuksen keskellä.
Ja mitä sitten tapahtui tuon mainitun “ensialun” jälkeen, no sitten tuli ihan vain jatkuva kiirus töissä. Olemme toteuttaneet koko loppukevään Suomen Keskustalle uutta nettisivustoa ja siinä samassa vähän muutakin. Jos aihe kiinnostaa, niin toivottavasti ensi maanantaina kaikki on ilmoilla ja julkista. Kannattaa kurkata!
Eli on ollut kiire. Todella kiire. Ja kyllä, todella pikku hiljaa ahdistus etätyöstä. Itse olen kylläkin ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut käydä tekemässä sekä livelähetyksiä että nauhoittamassa podcasteja. Toki tämäkin kaikki on toteutettu hieman normista poikkeavalla tavalla, koska #turvavälit. Mutta etätyö sitten. Ei kiitos jatkoon. Eläköön live-työpaikat, yhteiset lounashetket, aamukahvit ja vaikka mitkä. Työpaikat ovat parasta!
Mikä sitten sai minut tarttumaan kirjoitushommiin juuri tänään? No, se että pääsin ulkoiluttamaan heitä (kuva alhaalla) ensimmäistä kertaa sitten vuoden alun.
Olin siis minulle niin rakkaalla Helsingin uimastadionilla vesijuoksemassa. Tunsin kaiken kiireen keskellä hetkellisesti niin suurta onnea, että sen mittaaminen missään rahassa olisi ollut mahdotonta. Tai no toki, jos se lottovoitto olisi verrokkina, niin….
Mutta siis siinä altaassa mietin, kuinka valtavan onnellisia me saamme olla täällä meidän pienessä Suomessamme, että meillä on tällä hetkellä mahdollisuus nauttia kesästä, ulkoilusta, ravintoloista, urheilustakin pian täysin siemauksin.
Kuinka onnellisia saamme olla siitä, että olemme kuuliainen kansa, jonka yhdessä onnistuminen tämä toistaiseksi on ollut. Juuri äsken luin, että koronan takia Suomessa on sairaalahoidossa 25 ihmistä ja tehohoidossa 4 ihmistä. Vaikka jokainen heistä on tietenkin liikaa uskallan sanoa, että luvut ovat kuitenkin positiiviset.
Kuinka mahtavalle kuullostaa lause, että toinen aaltokin saattaa saattaa olla vain vaisu aalto ja väitän, että mikä tahansa aalto sieltä tulee, niin siihenkin pystytään nyt reagoimaan aivan eri tavalla kuin maaliskuussa.
Ja voi kuinka onnelliseksi tulin, kun näin kuvan, jossa rakas veljentyttöni oli uimassa Rauman maauimalan kauan odotetuissa avajaisissa. Sinne aionkin hänen kanssaan muuten mennä heti, kun juhannuksen jälkeen pääsen kesälomille.
Tiedän hyvin myös sen, että korona-aika on toistaiseksi koskettanut meitä kaikkia eri tavoin. Moni on sairastunut, joku on menettänyt läheisensä. Joku toinen on menettänyt työnsä ja jollekulle toiselle perheväkivallasta on tullut arkipäivää. Olen surullinen myös heidän puolestaan, joilla ei ole ollut yhtään läheistä tai ystävää, jolle soittaa tai jonka kanssa olla millään muotoa tekemisissä. Ja vielähän kukaan ei tiedä, mitä on edessä.
Olen ollut myös suunnattoman ahdistunut pienten ja isojenkin yritysten puolesta ja ennen muuta oloa on henkilökohtaisesti synkentänyt juontaja/freelance-kollegoiden tilanne, joiden työt loppuivat kuin seinään ja niihin töihin ei niin vain palatakaan.
Kuitenkin. Tunsin tänään onnea kesästä, vihreydestä, siitä, että olen terve, siitä, että minulla on kiire. Itse asiassa myös siitä, että minulla on kamerassa ihania kuvia tulevilta asuntomessuilta, joita jaan mahdollisimman pian myös tänne blogiin.
Eniten olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä – se ON lottovoitto syntyä Suomeen.
