Tutkailin tänä aamuna vähän viherkasvejani ja mikä ilo ja mikä riemu siitä tuokiosta syntyikään. Keihäsanopinkieli kasvattaa uutta siihen malliin, ettei mitään määrää. Uskon, että jokainen, joka tykkää puutarhastaan tai kotinsa viherkasveista, niin saa kiinni minun fiiliksistäni. Tunne siitä, että tekee jotain oikein ja tunne siitä, että tuo kasvi viihtyy kotonani. Aivan ihana fiilis, ihan parasta juuri tähän päivään.
Tosin nyt vallitsee sitten täydellinen tietämättömyys siitä, että onko noista kaikista nyt tulossa näitä niin sanottuja keihäitä, vai lieneeköhän niin, että tämä kasvi myös kukkii?!?!? Onko kenelläkään parempaa tietoa asiasta? Jollain tavalla nimittäin näyttäisi, että noista osasta saattaisi kasvaa keihäs ja osasta jotain muuta…. Jännittävää.
On varmasti monessa postauksessa käynytkin ilmi, että tykkään yli kaiken viherkasveista. Olen tosin uusioviherkasviystävä, koska mitenkään en voi mainostaa, että näin olisi ikuisesti ollut. Kukista, siis kukkivista kukista, olen tykännyt toki aina.
Olen kuitenkin nyt 15 vuotta asunut kodissani, jossa ei ole parveketta ja sitä myöden kaikki sisällä oleva vihreä on käynyt entistä tärkeämmäksi. Ja kyllä, olen myös äärimmäisen tarkka kasvieni hoitamisen kanssa, kun lähdin kolmeksi viikoksi olympialaisiin oli suurin murheeni, ei laisin posti tai mikään muukaan sellainen, vaan se, miten säännöllisyyttä kaipaavat lyyraviikunani pärjäävät.
Nauratti melkein itsekin kun annoin sekä veljeni vaimolle että huoltoyhtiöön lähes tunnin tarkkuudella ohjeistuksen siitä, milloin vettä ja kuinka paljon maksimissaan… Ja jos vielä vähän enemmän paljastetaan, niin totuttelin lyyraviikunoitani tovin hieman pideämpään kasteluväliin, koska tiesin, että sellainen on tiedossa. Ja mikä parasta ne voivat mainiosti ja toinen on tuottanut viimeisen muutaman kuukauden aikana kolme!!! uutta lehteä, vaikka on talvikausi…
Meitä on moneen junaan, mutta en ollenkaan ole hassuimmassa.
Otsikossa taisin lupailla, että kerron, miten minä näiden kanssa onnistun, joten tässä muutamia vihjeitä. Ja korostan, etten puhu ohjeiden oikeellisuudesta, mutta näin minä teen ja kasvit tuntuvat viihtyvän. Ja toim.huom. tietenkään nämä jutut eivät koske yleisesti ottaen kukkivia kukkia, puhun siis viherkasveista.
Myös orkidea tarvitsee omat juttunsa, toki olen nekin saanut kukkimaan uudelleen simppelillä ohjeella: mitä hoitamattomampi, sitä tyytyväisempi. Ja kerta pariin kuukauteen uppoupotus veteen, kunnon valutus ja taas mennään muutama kk.
No, mutta siis elämästäni viherkasvieni kanssa:
* Hoidan vasta kun kukka näyttää sille, että se kaipaa hoitoa! Eli en tuunaa ja pukerra niiden ympärillä alati. Alihoidettuna minusta kasvi pärjäilee parhaiten.
* Kastelen vain silloin, kun kasvi tarvitsee vettä. Tästä on tietenkin poikkeuksia, tyyliin joulutähteä ei voi pitää ilman vettä edes päivää, mutta vihreitä voi. Oma metodini on kastella kaikki kukat, lyyraviikunoita lukuun ottamatta, noin kerran kuukaudessa, max krt/3vko. Kaktuksia talvella hellin ehkä kerran pari tilkkasella vettä. Harvoin viherkasvi kuivuuteen kuolee, mutta liiallinen vesi tukehduttaa sen varmasti!
* Kääntelen omat viherkasvini aina silloin ja tällöin, itse asiassa varmaan noin kerran kuukaudessa. Eli yritän antaa niille valoa tasaisesti. Ja antaa kasveille vähän “uutta ajateltavaa”:).
* Monista eri suunnista tuleva epäsuora valo on minun kokemukseni perusteella parasta valoa. Kasvi ei kuole paahteeseen, mutta silti se saa nauttia valoisista olosuhteista.
* Mullan vaihto? Öö, tunnustan. En ole koskaan vaihtanut yhteenkään kasviini multaa, mutta en myöskään joudu heittämään viherkasvejani roskikseen. En tiedä onko näillä asioilla mitään yhteyttä toisiinsa, mutta katson, että ellei tilanne purkissa ole ahtauden puolesta menossa ihan mahdottomaksi, niin kasvi pärjää siinä.
Eli näin. Varmasti joku ajattelee, että ihan pielessä ovat ajatukset, mutta moni kyllä on myös kysynyt, miten minä useimmiten näiden kanssa onnistun. Ja uskokaa vielä sekin, puhun silloin tällöin näille kaikille etenkin yhdelle 15 -vuotiaalle sutipuulle. Uskon myös, että siinä on voimaa, yhdessä on nimittäin menty jo aika pitkä matka.
Vihreätä torstaita!
-Laura
