Kaunis kuihtuukin kauniiksi!

Miksen minä ole DIY, tai edes semisti DIY? Miksen minä osaa tehdä kaikkia kivoja juttuja kaikesta mahdollisesta, tuunata vaikkapa piparkakkumuoteista pakettikortteja, kierrätyspahveista lampunvarjostimia tai puunpalasista heijastimia… Olen ilmiselvästi ja mitä ilmeisimmin “käsistäni jossain määrin onneton”, vaikka uskon, että minulla kuitenkin on visuaalisesti silmää moneen asiaan. Outo yhtälö, myönnetään. Mutta hyvähän se on tosiasiat tiedostaa, silloinhan voi myös kehittyä.

Yksi eniten ihailemistani taidoista on upeiden kukkakimppujen sitominen. Sitä kauneuden määrää noin ihan yleisestikin. Ja näin jouluna erityisesti se, miten ammattilaiset (ja DIYt) keräävät materiaaleja luonnosta ja sitten vain sipaisevat niistä upeita asetelmia jouluisiin koteihin – vanhaa ja uutta, luontoa ja ostettua yhdistellen.

Niinkuin näissä tämän postauksen pääkuvissakin. Meilläkotona.fi jouluisten kukkavideoiden tekoreissulla Nurmijärvellä sain nimittäin ihailla floristimestari Minna Uusi-Simolan kädenjälkeä. Hyasintit palmikoilla, ihania pieniä rusetteja siellä täällä ja niin suloinen kranssi. Lunastin tämän Minnan kädenjäljen itselleni ja tuossa se nyt on tikapuiden varrella roikkunut parisen viikkoa.

Hän on nyt kuihtunut, vaikka ohjeiden mukaan alussa suihkuttelin, mutta kaunis se on edelleen. Itse asiassa jopa mietin taannoin sille pientä tuunausta, mutta mitä enemmän kohdetta katsoin päätin, että ei enää uudistuksia tälle joululle. Tämä on kaunis ja saa ottaa ideoita, en usko, että Minna siitä mieltään pahoittaa.

Kranssi on nyt tuossa ylhäällä. Jollain tavalla tunnen kuitenkin suunnatonta tarvetta näyttää, mitä tikapuiden alaosaa koristaa. Siellä on katti. Raumalaisen keraamikko Seija Palosen suunnittelema savinen kissa, joka on aivan kuin kopio omasta, vanhemmillani eläkepäiviään viettävästä Batigol -kisusta.

Tuossa se katselee minua, on katsellut jo vuosikausia ja katselee aina ja ikuisesti. Punainen pikkuinen pallo on Batsukan, joten se kuuluu ihan aidosti tuohon kokonaisuuteen. Ja mikä parasta, tuo pallo on tällä hetkellä aika kivasti myös jouluinen.

Ai niin, joululahjat paketoimatta. Ja siinä puuhassa olen muuten, ehkä yllättäen, aika ok. Mukavaa joulunalusmaanantai-illan puuhastelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *