Huomenna on edessä tämän talvikauden toinen ruotsinristeily ja päivä Tukholmassa. Tälläkin kertaa reissuun lähdetään ihan töiden merkeissä, että siinä mielessä mikään unelmien loma tai sisustuskierros Tukholmassa ei ole nyt agendalla.
Tätä Tukholmaa miettiessäni huomasin jälleen miettiväni myös Los Angelesia. Tai, no itse asiassa se tuli oikeastaan mieleen Finnairin matkamessujen lentotarjouksista, siellä kun se uusi ja erittäin houkutteleva suora LA:n lento olla odottaa.
No, jokainen joka on näitä postauksiani viime aikoina lueskellut tietää, kuinka ahdistunut olen lentämisestä ja ennen muuta ehkä siitä, että voiko enää koskaan lentää. Samalla kun olen paljon miettinyt myös, että kuinka nopeasti meiltä ikään kuin vietiin kaikki se, mihin esimerkiksi omat suurimmat unelmani ovat aina liittyneet. Matkat siis.
Huomasin samalla, kun tätä enkelten kaupungin lentoa katselin, että hups, itse asiassa koko Los Angeles on jäänyt “kirjaamatta” tänne blogiin. Ja nyt sitten tehdäänkin niin, että kehutaan vain koko rahalla ja unohdetaan hetkeksi ilmastonmuutos, lentäminen, saastuttaminen ja kaikki semmoinen. Nauttikaa kuvista ja tekstikin jatkuu vielä alla.
Kehun siis ihan sumeilematta. Nimittäin syystä tahi toisesta tuo syksyinen Los Angeles ja legendaarinen Venice Beach (toki myös esikaupunkialueet Tustin ja Irvine, joissa tehtiin töitä) teki minuun niin ison vaikutuksen, että olisin ehkä jopa valmis uhmaamaan kaikkea päästäkseni sinne vielä ainakin toisen kerran takaisin. Ihan hullua.
Niin, että saisin käydä enemmän ihanissa ravintoloissa, niitä kun totisesti alueella piisasi. Niin, että ehdottomasti ehtisin Hollywoodiin ja Universal Studioille. Santa Monica Pier, vitsit miten sitäkin odotan. Haluaisin ehdottomasti ajaa autolla kuuluisan Route 66:n Losista San Franciscoon ja mitä vielä. Voisin vaikka katsella, miten tv-sarjoja tehdään. Tuo poliisi nimittäin vartioi jonkun ihan tunnetun Netflix-sarjan öisiä kuvauksia rannalla sijainneen hotellimme etupihalla. Niin jotenkin jotain erilaista.
On ihan hullua, että sydämeni jäi jotenkin niin vahvasti tuonne Yhdysvaltain länsirannikolle semminkin, kun en laisin ole mikään Amerikka-fani. En siis tiedä, mikä ihme teki muun muassa Venice beachilla niin ison vaikutuksen, vaikka rehellisyyden nimissä koko beach oli hyvin ei minun tyyppiseni. Ihan liian hipsteri meikäläiselle.
Mutta ehkäpä se olikin juuri siinä se salaisuus. OIin toisaalta niin poissa omalta mukavuusalueeltani ja samassa kuitenkin uteliaana liikkeellä. Siinä kai se.
Eli tälläista tähän sunnuntai-iltaan. Kaikki kuvat ovat nyt pelkästään Venice beachilta ja sen välittömästä läheisyydestä. Jätin kuvat muualta Kaliforniasta odottelemaan vielä kansioon.
Mutta ehkä yhden ihan oikean vinkin heitän näiden kuvien perusteella. Nuo ruokakuvat nimittäin. Sellainen paikka kuin Rose Cafe Venicellä. Aivan uskomaton helmi. Jo vuodesta 1979. Ja hotellisuositus: ehdottomasti Hotel Erwin.
Ihanaa alkavaa viikkoa!
Laura
