Ehkä kaunein maljakko aina ja vain

maljakko

maljakkoHuomasin viikko sitten, että olen kokonaan “hylännyt” vanhat kunnon Aalto-maljakkoni ja päätin heti toimia. Uudenvuodenaattona asettelin nipun tulppaaneita vaaleanpunaisella twistillä höystettyyn valkoiseen vaasiin, niistä lisää täällä,  ja nyt oli aika asetella kaikki vitivalkoiset maljakkoni olohuoneen pöydälle.

Mahtoivatkohan Alvar ja Aino Aalto muuten suunnitellessaan tämän tyylikkyyden vuonna 1936 tietää tai aavistaa, minkälainen suomalaisen muotoilun symboli tästä muodosta tulee. Se sitten, että tämän maljakon tai vaasin toinen nimi on Savoy-maljakko, niin se on itsellenikin hieman vieraampi asia, mutta lukekaa ihmeessä koko historia täältä.

maljakko

maljakko

maljakko

Tänä päivänähän näitä Aalto-vaaseja, kuten ehkä itse mieluummin tätä tuotetta kutsun, löytyy todella monissa eri väreissä ja malleissa. Ehkä tuoreimmin, muuten saamelaisuudesta siis alunperin inspiraationsa saanut, muoto tulee mieleen Aalto-lautasista, jonka äärellä muuten itsekin kotona tällä hetkellä istun ja josta olen kirjoitellut tänne blogiinkin. Tällä kertaa Aalto-lautaset ovat saaneet siirtyä olohuoneesta hieman kauemmas ruokapöydälle.

Ja miksi sitten juuri tänään nostelin näitä maljakoita pöydälle. No, syy ovat tietenkin tulppaanit. En nimittäin vieläkään tiedä, onko joku maljakko tulppaaneille parempi kuin tämä. Itselläni eri ole Marimekon Urna-maljakkoa, se saattaa olla muodoiltaan pätevä kilpailja. Joltakulta varmasti löytyy kokemusta aiheesta?

maljakko

Eikä Aalto-maljakon hyvyys tietenkään pelkästään tulppaaneihin rajoitu. On minullakin ollut aikoja, jolloin olen kävellyt luottokukkakauppaani ja pyytänyt aina asetelman vain Aaltoon. Hauskimmin olen kokenut maljakon muodon ja suosion Töölöntorin Kukassa, jonka sidontapöydällä on todella elämää nähnyt, mutta asiansa ajava kirkas Aalto-vaasi, ja tämä kaikki ihan vain sitä varten, että niin moni tulee kauppaan juuri samoin toivein kuin olen itsekin mennyt. Hauskaa. Mutta ennen muuta toimivaa. Yksikään kimppu ei näytä huonolta tässä maljakossa, jos korkeus on oikea.

No, nyt on ampumahiihdon aika ja aika myös asettautua sohvalle nauttimaan itse tuosta kukkanäkymästä. Huomenna tulppaanit ovat parhaimmillaan ja tuo sekakimppu on itse asiassa aivan loistava tapa nauttia eri väreistä, ellei halua “sitoutua” yhteen ja samaan väriin:).

Nautinnollista sunnuntaita.

Laura

Ps. Aion tänään hiipiä Töölögymille iltapäivällä peräti kolmeksi tunniksi. Ensin zumbaa, sitten keskivartalotreeniä ja lopulta venyttelyä. Meneillään on tietenkin olympialaisten hengessä #fitforfebruary -kausi 😉

maljakko

maljakko

2 thoughts on “Ehkä kaunein maljakko aina ja vain

  • Vastaa Marjis 7.1.2018 at 15:02

    Kyllä, Marimekon Urna on pätevä kilpailija. Sanoisin kuitenkin, että molempi parempi. Itselläni Urnassa on ollut enemmän oksia, koska mielestäni ne sopivat parhaiten siihen.
    Kova on sun liikuntasetti tänään. Jaksaa, jaksaa!!!

  • Vastaa LauraR 7.1.2018 at 15:29

    Joo, ajattelinkin Urnaa kilpailijaksi, pitänee hankkia itsekin se taikka sitten rakas Svensk Tennin Dagg! Ja liikunnasta. Sen verta kova kolmen viikon työputki edessä, että pakko olla kunnossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *