En käytännössä koskaan nauti whiskiä, konjakkia, brandyä, giniä, likööreitä tai mitään muitakaan väkeviä juomia GT:tä lukuun ottamatta, mutta silti yksi sisustuksellinen asia, josta olen aina salaa haaveillut, on drinkkivaunu.
Sellainen vaunu, jossa olisi ihanassa kristallipullossa, mitä ikinä sinne nyt sitten kuuluukaan, juomaa ja joka näyttäisi pikkuriikkisen luksukselle. Olisiko unelmieni drinkkivaunussa pyörät? No, ehkä ainakin toisessa reunassa, jotta sitä voisi sitten työntää keskelle seurustelevien ihmisten tai jonnekin.
Niin hassuja haaveita. Ensinnäkään minulla ei totisesti ole niin valtaisaa olohuonetta, että siellä olisi “tilaa siirrellä seurusteleville ihmisille” drinkkivaunuja, mutta kristallisia drinkkilaseja sentään löytyy kosolti. Jos ystäväni Titta lukee tämän, hän varmaan muistaa erityisesti hetken, jolloin kannoimme noin puolta koko tsekkiläisestä kristallista Suomeen…
Varsinaisesti ottaen tämä kuvissa näkyvä drinkkivaunu tai kutsutaanko sitä nyt sitten vaikka tarjoiluvaunuksi ei aivan ole sitä, mistä eniten haaveilen. Haluaisin, että siinä olisi vähän messinkiä ja kultaa ja mikä jottei hieman jotain kimallustakin…
Ihan oikeasti alan tulla varmasti vanhaksi. Kaksikymmentä vuotta sitten en olisi ottanut mitään kullalle kiiltävää kotiini mistään hinnasta ja nyt jopa kulta alkaa vaikuttaa ihanalle. Näin se maailma tai mieli muuttuu.
No mutta. Joskus on kiva haaveilla, tai aika useinkin voi haaveilla. Tein sitä vielä toistaiseksi vähän salaistakin sisustusprojektia viimeeksi eilen ja kirjoitin siihen, että kun katson valittua seinän väriä, minulle tulee mieleen Miami Vice ja Sonny Crockett.
Eli paljastetaan nyt saman tien, että kun mietin mistä lähtien olen haaveillut tarjoiluvaunusta, niin kyllähän jäljet johtavat epäilemättä Dallasiin, Southfork ranchille ja J.R. Ewingiin. Muistataako kukaan muu…
Kivaa talvista viikkoa,
Laura
(Kuvien käyttöön kysytty lupa. Photos allowed for use in this blog by source: ALVHEM)
