Äitienpäivä, kevät ja valkovuokot. Onko montaa asiaa, jotka niin kuuluvat yhteen? Valkovuokko herkkyydessään jotenkin niin konkreettinen symboli kaikelle rakkaalle ja juuri sitähän oma äiti meille kaikille on.
Mietin jo eilisiltana, mitä kaikkea tänään tähän postaukseen kirjoittaisin ja lopulta aina mietteissäni päädyin laulamaan laulua, joka herkistää minut aina ja vain. Pikkutyttönä ihailin sitä poikaa, joka sai laulaa tämän laulun radiossa, vähän isompana tyttönä haaveilin, että juuri minä saisin esittää sen Ihoden ala-asteen äitienpäiväjuhlassa ja sitten vielä vähän isompanakin tyttönä huomaan, että osaan laulun edelleen ulkoa.
Lapsuus, se on korvaamaton.
Paljon mä sain, siks’ kiitän nyt vain.
Äidillein vaan laulaa nyt saan,
äideistä parhaimman sain.
Lohdun hän loi, suojan hän soi.
Hellyyttä koin, nyt kiittää sua voin.
Rakkaudesta voimaa mä saan,
äideistä parhaimman sain.
Hän ymmärtää ja lohduttaa,
laulun tään hän nyt saa.
Kallein hän on, niin korvaamaton,
parhain hän on, äiti mun.
Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks’ kun vartun, unhoon jää et.
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää.
Äideistä parhain sä oot.
Onko tällaisena päivänä asioita tämän yksinkertaisemmin enää sanoa?
Vaikka me isän ja poikien kanssa taisimme olla aina aivan toivottoman huonoja laulamaan (tai edes oikein heräämään) kovin aikaisin, vaikka meillä tarjoilut eivät äitienpäivinä ihan aina olleet maailman erityisimpiä, valkovuokotkin nuukahtivat joskus kesken kaiken eikä äiti koskaan tainnut saada niitä toivomiaan hyviä valmiiksi tehtyjä voileipiä, niin toivottavasti hän silti tietää olevansa ja aina olleensa maailman paras ÄITI!
