Ystävänpäiväjuttuja ja muistoja kotona

ystävänpäiväjuttuja

Happy Valentine´s sanotaan tänään ympäri englanninkielistä maailmaa ja syy siihen, miksi minäkin englanniksi tämän aloitin on tietenkin se, että ystävänpäivähän on saanut alkunsa mistäpä muualta kuin Pohjois-Amerikasta.

Siinä missä Suomessa ystävänpäivää vietetään jotakuinkin maltillisesti, niin muualla maailmassa tämä päivä on suurtenkin lahjojen, kukkien, suklaan ja vaikka minkä. Jo aamulla katsoin instagramfeedini tarjosi kuvia juhlivista ausseista ja iltapuolella vasta sitten on todellisen tykityksen aika, kun USA heräilee ystävänpäivänkuviin.

No, mutta ihanaa, että maailmassa on ystävänpäiväjuttuja ja ystävyyttä. Ilman ystäviä moni päivä olisi huomattavasti tylsempi ja ilman ystäviä moni huoli, murhe ja ilokin jäisi jakamatta. Kiitos ystävilleni.

Ajattelin, että tähän perjantain postaukseen napata kotoani muutaman kuvan jutuista, joista tulee hyvä mieli ja hyviä muistoja.

Näistä keltaisista mukeista en ole juonut yhtään kupillista kahvia, koskaan. Mutta ne ovat vain niin suloiset. Tulivat vastaan Suomen kauneimman mökin kuvauksissa ja olihan minun pakko saada ne. Pitäisiköhän joskus, jonain harmaana aamuna juoda kupponen juuri noista?

ystävänpäiväjuttuja

Kalajoki. Kalajoki on aina kodissani. Kun tein lähtöä Kalajoelta kuusi ja puoli vuotta sitten, kovin moni halusi jättää minulle muistoksi hiekkaa tai tunnelmia. Isoimman hiekkapurkillisen sain Minnalta, ja se pysyy tuossa ikkunalaudalla. Makuuhuoneeni sängynpäädyn epävirallista virkaa hoitaa iso, upea taulu Kalajoen Hiekkasärkiltä.

ystävänpäiväjuttuja

Ja loppuun vielä juttu, jota teistä ei olekaan muuten kukaan nähnyt. Tuliaisia Ahvenanmaalta. Silloin joskus, kun vielä teimme Kesä-Tilaa. Ihastuttava savipaja Judy K ja sieltä matkaan lähtenyt kakkulautanen.

On ollut vuosikausia koristeena, mutta ehkäpä tuokin pitäisi ottaa käyttöön. Mutta nyt ensin otan käyttöön lautasen alta tekstin, joka saa olla vaikkapa ystävänpäivän sanoma.

I en bra relation är det möjligt att växa tillsammans utan att växa ihop, att ge av sig själv utan att förlora sig själv.

Parasta ystävänpäivää, vaikkapa muistojen keskellä.

laura

ystävänpäiväjuttuja

ystävänpäiväjuttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *