Itse asiassa naurattaa, kun katson tätä kuvaa. Kaikki on vähän niinkuin sinnepäin. Miten nuo taulutkin näyttävät ihan sille kuin todellakin olisivat vinossa? No, mutta ovat sitten, joka tapauksessa otsikkoa mukaillen tämä on kotini suosikkinäkymä aina ja vain.
Tykkään kodistani myös toisinpäin katsottuna, mutta jostain syystä näkymä toiseen suuntaan ei ole ihan niin houkutteleva. Ja toki kun asiaa tarkemmin miettii, niin syykin on minusta ihan selvä. Kahdet tämän talon rakennusvuodelta 1946 peräisin olevat pariovet ovat ihan helmiä. Jos totta puhutaan, leveiden ikkunalautojen ohella nuo ovet ovat ehdottomasti tärkein syy olla muuttamatta mihinkään tästä kodista.
Kirjoitan tätä postausta juuri tällä hetkellä ehkä myös itseäni motivoidakseni… Ajattelin nimittäin piipahtaa yhdessä asuntonäytössä kahden pintaan ja koti, johon menen on aika lailla samanlainen kuin nykyiseni. Mutta siinä on ne kriittiset 11 neliötä enempi tilaa kuin minulla tässä nyt.
Tällaisen avoimen kodin ilot ja surut ovat vähän ikäänkuin samassa sanassa. Sanassa avaruus. Kun kaikki on avaraa, kaikki myös näkyy ja kaikki on aina läsnä. Se on kaunista ja tunnelmallista, mutta kun näistä avaruusneliöistä puuttuu se työ/vierashuone.
Jotkut ystäväni sanovat, että eihän minun pidä kotiani rakentaa siksi, että vieraat mahtuvat, mutta itse ajattelen myös toisin. Minusta olisi todella kivaa, jos lähiperheeni ja sukulaiset kävisivät useamminkin täällä, mutta johtuen juuri siitä, että ei ole huoneita, se yöpymisen haasteellisuus…
Eli siksi ehkä olen menossa piipahtamaan tuohon Töölöön tähän näyttöön. Asuntoon, jossa siis myös ikkunalaudat ja pariovet, mutta jossa se lisähuone.
No, mutta siis. Tästä sunnuntaiaamuisesta suosikkinäkymästäni vielä. Onhan tuo valo todella kivaa ja rehellisesti myönnän, että iloitsen myös siitä, että vaikka asuntooni tulvii kolmesta suunnasta valoa, niin se on sellaista “pölytöntä valoa”. Eli valoa, joka tulee aina sisään vähän pölyttömästä suunnasta. Varmaan tiedätte ilmansuuntien ja isojen ikkunapintojen puolesta, mitä tarkoitan:).
Vaikka olin päivän pois, niin nuo ranskalaiset tulppaanit tuottavat muuten yhä edelleen ihan älyttömästi iloa. Kuinka kauniita ne voivat olla? Plus, että miten kestäviä ne maljakossa ovat. Valtava isot kukinnot ja nuo varret vain jaksavat kantaa kukat. Ihania. Iso suositus.
Tässä oli tällainen hyvän sunnuntain sisustuksellinen “vuodatus”. Nyt alan katsoa Salppuria ja naisten kympin kisaa. On muuten ihan uskomatonta ajatella, että vielä viikko sitten tähän aikaan olin tekemässä Etelä-Koreassa juttuja naisten 30 kilometrin olympiamatkasta. Huh, miten päivät kiitävätkään.
Ihanaa sunnuntaita kaikille, hiihtojen jälkeen mars ulos kävelylle tai hiihtämään:).
Laura
