KIRJOJA, TAULUJA, VAALEANPUNAISTA

Reidar_sarestoniemi_seinani_kruunu

Tältä se sitten näyttää, näkymä keittiöstäni kohti yhdistettyä “kirjasto-ruokailutilaa”. Naurattaa ihan kamalasti, kun istun juuri nyt kuvassa näkyvän pöydän äärellä ja kirjoitan tätä ja siis naurattaa, että mielestäni tämä on luonnossa ihan kamalan paljon kivampi kuin näissä kuvissa.

Mutta juuri nyt sille ei voi mitään. Ikea ei enää tee tuota hyllyä, jotta saisin lisää kirjoilleni tilaa, Kirsi Valantin Hymy-tuolinkin ostin varsinaisesti edelliseen yhteiseen kotiimme ja jos nyt siis ihan rehellisiä ollaan, niin onhan tuo kirjahylly ihan liian täynnä tavaraa. Mutta kaikki kirjat, joka ikinen noista tuottaa minulle vain hyvää mieltä, joten niin kauan kuin minä olen, nekin ovat.

Ja sitten toisaalta, olen jossain ajatusteni sopukoissa aina tykännyt kirjahyllyistä, jotka soljuvat eteenpäin ilman päätä tai häntä. Saattaa olla, että olen lähes tietoisesti tehnyt tästä isosta hyllystä juuri sellaista. Sellaista, jossa kirjat ovat suloisesti sekaisin ja joista jokaisen kuitenkin löydän, koska tiedän laittaneeni sen juuri tiettyyn koloon.

No mutta nyt sitten. Nyt alkaa jo olla pieniä ongelmia. Katsokaahan, mitä tuossa pöydällä on?

kirjahylly

Siinähän on pino kirjoja. Ja jos jatkan paljastusten sarjaa, samanlaisia pinoja on kodissani tällä hetkellä vähän siellä sun täällä. Kirjapinoja.

Minulle nuo pinot tarkoittavat kirjojen lukemattomuutta. Ennen kirjat eivät päädy “paikoilleen” hyllyyn, kun ne on luettu. Joten tekemistä riittää lukemissaralla. Pinoista en niinkään ole huolissani. Olen nähnyt ja saanut vierailla monissa kauniin persoonallisissa kodeissa, joissa pöytiinkin raivataan tietä kirjojen alta ja sellaista elämäntilannetta en laittaisi ollenkaan pahitteekseni.

Tätä menoa myös seinäni alkavat täyttyä. Se yksi taulu, jonka taipaleesta Australiasta kotiini kirjoitin taannoin, se on nyt kehyksissä odottamassa paikkaansa. Mutta Reidar Särestöniemi ja Vanha Rauma -taulut saivat nyt seurakseen Elina Nissisen kauniin työn. En ole aivan varma toimiiko tuo kollaasi noin, mutta annan sille nyt mahdollisuuden. Viikon verran taulut ovat nyt olleet noin ja alan vähitellen tottua. Luulen, että ne tulevat joka tapauksessa jäämään noille sijoilleen.

Ai niin ja kirjoista. Jos jotakuta mietityttää, että mikä hyllyni kirjoista on tehnyt minuun ehdottomasti suurimman vaikutuksen, niin se löytyy suunnilleen kolmannesta rivistä vasemmalta. Thomas Mann ja Buddenbrookit.

elina_nissinen Reidar_sarestoniemi Vanha_Rauma

kirjahylly kodin upein huonekalu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *